Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 275


Liite 1 Työsuojelun toimintaohjelma 2021-2025 (päivitetty 10/2024)

 

Työsuojelun toimintaohjelma 2021-2025

 

TSTMK § 16 

 

Oulaisten kaupungin nykyinen työsuojelun toimintaohjelma on tehty vuosille 2021-2025. Hyvinvointialueiden aloitettua toiminnan 1.1.2023 kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueen järjestemisvastuulle, jonka myötä myös työsuojelun toimintaohjelmaa tulee päivittää. Samassa yhteydessä on hyvä tarkastella, onko toimintaohjelmassa muuta päivitettävää.

Riskikartoitus on toteutettu Webropol-kyselyllä muutama vuosi sitten, mutta vastaajien määrä on ollut vähäinen. Riskikartoitus on hyvä katsoa läpi ja tarkastella mahdollinen päivittämisen tarve sisällön osalta, mutta ennen kaikkea tarve on saada se esihenkilöiden työkaluksia osana työpaikan työsuojelua.
 

Esittelijä Työsuojelupäällikkö Suvi Koskenlaine
 

Päätösehdotus Työsuojelutoimikunta päättää, että työsuojelun toimintaohjelma ja riskikartoitus päivitetään syksyn 2024 aikana.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
 

TSTMK § 27 

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupungin työsuojelun toimintaohjelman 2021-2025 kokouksessaan 25.1.2021 § 93.

Työsuojelupäällikkö on päivittänyt työsuojelun toimintaohjelmaa ja päivityksessä on huomioitu mm. muuttunut kaupunkiorganisaatio sekä työsuojeluvaltuutettujen määrä ja nimet. Lisäksi ohjelmaan on tehty muita pieniä muutoksia.

Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa.
 

Esittelijä Työsuojelupäällikkö Suvi Koskenlaine
 

Päätösehdotus Työsuojelutoimikunta päättää hyväksyä päivitetyn työsuojelun toimintaohjelman 2021-2025 ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
 

KHALL § 275  

263/01.04.01.00/2023  
 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Suvi Koskenlaine
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy työsuojelutoimikunnan esityksen.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.