Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 66



 

Oulaisten kaupungin talousarvion toteutuma 1.1.-30.6.2023

 

KHALL § 263 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Sari Myllykoski-Hanhela
 

Oulaisten kaupungin taloustilanne 30.6.2023

 

Oulaisten kaupungin taloustilanne on alkuvuodesta kehittynyt toimintatuottojen osalta hyvin, mutta toimintakulut ovat kasvaneet reippaasti yli talousarvion. Toimintatuotot ovat talousarvion mukaiset, myös Sote-kiinteistöjen vuokratulot ovat ajan tasalla. Verotulot ovat kehittyneet talousarvioon nähden erittäin hyvin ja onkin todennäköistä, että kunnallisveron osalta kasvu tasaantuu, kun vuoden 2022 verotus valmistuu. Elokuun veroennusteen mukaan verotulot tulevat olemaan 0,700 milj. euroa talousarviota korkeammat. Toimintakulut sen sijaan ylittävät talousarvion. Huomioitavaa on, että  henkilöstökustannukset ylittävät reippaasti tasaisen talousarvion käytön. Kesäkuussa on maksettu lomarahat, mikä osaltaan nostaa henkilöstökustannuksia, mutta sijaisten ja määräaikaisten henkilöstökustannukset ylittävät alkuvuonna talousarvion reippaasti. Lisäksi kesäkuussa toteutetut sopimusten mukaiset palkkaratkaisut korottavat henkilöstökustannuksia. Palvelujen ostot ovat hyvin talousarviossa. Edelleen on huomioitavaa, että korkotason ripeän nousun seurauksena korkokustannukset ovat kasvaneet merkittävästi ensimäisen vuosipuoliskon aikana.

 

Kesäkuun tilanteessa kaupungin tuloslaskelman vuosikate on n. 1,6 milj. € positiivinen, erinomaisten verotulojen ansiosta, ja vuosikate riittää hyvin kattamaan poistot (1,3 milj. €) ja kesäkuun lopun ylijäämäksi muodostuu n. 0,265 milj. €.

 

Toimintatuotottojen toteutuma on 52,6 %, toimintakulujen toteutuma on 51,3 %. Henkilöstökulujen toteutuma on 57,1 % ja palvelujen ostojen toteutuma on 43,1 %.

 

Käyttötalous

 

Tasainen käyttötalouden toteutuma kesäkuun lopussa on 50,0 %. Käyttötalouden toimintatuottojen toteutuma on 52,6 %. Toimintakulujen toteutuma on 51,3 %, tasaisen taulukon mukaan ylitys on n. 0,404 milj. euroa. Kaupungin henkilöstökulujen toetutuma on 57,1 %, ylitystä on kertynyt n. 0,755 milj. euroa, kun huomioidaan lomarahojen vaikutus. Sivistyslautakunnassa henkilöstökulujen tasaisen käyttö ylittyy merkittävästi. Toteutuman ylitystä aiheutuu varhaiskasvatuksen-, esiopetuksen-, sekä perusopetuksen henkilöstökuluissa.

Kulujen toteutuma vastuualueittain: Vaalit (108,8 %), Tarkastustoimi (31,7 %), Kaupunginvaltuusto (68,0 %), Kaupunginhallitus (45,5 %), Elinvoimalautakunta (44,6 %), Sivistyslautakunta (54,8 %), Vapaa-aikatoimi (39,4 %), Kirjasto- ja kulttuuritoimi (42,5 %) ja Tekninen toimi (49,5 %), Valvonta- ja lupalautakunta (64,4 %).

 

Verotulot

 

Talousarviossa kuluvan vuoden verotuloksi on ennakoitu 15.338.000 € (tot. 57,0 %). Elokuun veroennuste koko vuodelle on n. 700.000 euroa parempi. Ennuste koko vuoden verotuloista on yhteensä 16.367.000 €.

 

Verotulojen toteutuma kesäkuu 2023:

 

  Toteutuma -%

Kunnallisvero             7.787.616 (63,9 %)  

Kiinteistöverotulo          139.801 (6,6 %)

Yhteisövero                 1.006.674 (73,9 %)  

 

Yhteensä                    8.934.091 (57,0 %)

 

Sote-palveluiden siirryttyä hyvinvointialueiden vastuulle kunnallisverotuloista leikattiin 12,63 % ja yhteisöveron osuudesta 1/3 osa hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseen.

Kunnallisverotulojen toteutuma on alkuvuonna kehittynyt reilusti yli talousarvion (tot. 63,9 %). Kunnallisveron tilitykset ovat painottuneet ensimäiseen vuosipuoliskoon ja loppuvuoden verotilitykset tulevat olemaan alhaisempia. Kiinteistöverotuloista suurin osa tilitetään heinäkuussa ja syyskuussa. Yhteisöverojen osalta toteutuma ylittää reilusti talousarvion (tot. 73,9 %). 

 

Valtionosuudet

 

Vahvistetut valtionosuudet ovat kuluvana vuonna 2023 sisältäen verotulomenetysten korvauksen, yhteensä 7.554.733 €. Valtionosuuksien toteutuma on 49,5 %.

 

Lainakanta

 

Talousarviotavoiteena on lainamäärän lisääntyminen enintään 22.177.904 , mikä sisältää 19.910.000 milj. euroa valtuuston myöntämää lisälainanottovaltutta Oulaisten Teollisuuskiinteistö Oy:n rakentamisen rahoittamista varten. Tavoitteena on vuoden aikana maksaa pitkäaikaista lainaa maksuohjelman mukaan n. 1.632.096 euroa.

 

Alkuvuonna lainakanta on kasvanut reippaasti, lisäystä on yhteensä 8,3 milj. euroa. Käyttötalouteen on otettu lyhytaikaista sekä pitkäaikaista rahoitusta. Tämän lisäksi lainaa on nostettu Oulaisten Teollisuuskiinteistö Oy:n hallikaupan maksamista sekä hallilaajennuksen aloitusta varten. Korkotaso lyhytaikaisissa lainoissa on laina-ajasta riippuen 3,1 % - 3,9 %. Kesäkuun lopussa pitkäaikaista lainaa on 16,0 milj.€ ja lyhytaikaista 29,1 milj.€, yhteensä 45,1 milj. €.

Korkokulut ovat kasvaneet merkittävästi kesästä 2022 alkaen. Kesäkuun lopussa korkokustannukset lainojen osalta ovat yli 691.000 €, kun talousarvioon on varattu korkokustannuksia varten 350.000 €. Oulaisten Teollisuuskiinteistö Oy:ltä laskutetaan korko 5,0 milj. euron lainasta sekä rakentamislainoista, mikä tulee pienentämään kaupungin korkokustannuksia.

 

Sijoitusvarallisuus

 

Alkuvuonna sijoitusten arvoissa on nähty liikkeitä parempaan suuntaan. Kuluvan vuoden kesäkuun lopussa sijoitusvarallisuuden arvo oli n. 18,2 milj.€, + 3,8 % vuoden alusta (vuodenvaihteessa sijoitusvarallisuuden arvo oli n. 17,6 milj.€).

 

Oheismateriaalit:

 

1. Tuloslaskelma 1.1.-30.6.2023

2. Käyttötalous, tulot/menot 1.1.-30.6.2023 vastuualuetasolla

3. Rahoituslaskelma 30.6.2023
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi talouden seurannan 1.1.-30.6.2023 ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
 

KVALT § 66  

29/02.02.02/2023  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus
 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.