Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 27


 

Siika-Pyhäjokialueen liiton purkautuminen

 

KHALL § 55 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Siika-Pyhäjokialueen Liitto ry:n liittovaltuusto päätti käynnistää Siika-Pyhäjokialueen Liitto ry:n purkamisen (Liittovaltuusto 23.9.2022). Alueliitolla ei ole velkoja eikä kiinteää omaisuutta, mutta varoja sillä on. Alueliiton purkautuessa jäljelle jääneistä varoista ja omaisuudesta päätetään sääntöjen määräämällä tavalla. Alkuperäisissä säännöissä edellytettiin säätiön perustamista, jonne jäljelle jääneet varat siirretään. Alueliiton jäsenkunnat eivät nähneet järkevänä säätiön perustamista vaan katsoivat, että varat tulisi käyttää jäsenkunnissa yhdistyslain mahdollistamalla tavalla.

 

Alueliitto päätti tehdä sääntömuutoksen ennen yhdistyksen purkamista. Sääntömuutos tehtiin vuoden 2023 alkupuolella. Sääntömuutoksen yhteydessä päätettiin muuttaa sääntöjä siten, että 9.6.2023 voimaan tulleiden sääntöjen mukaan "Alueliiton purkautuessa on sen jäljelle jääneet varat käytettävä jäsenkunnissa toimivien yhdistysten tai järjestöjen tukemiseen tai jäsenkunnissa toimiville osuuskunnille yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen kolmen vuoden kuluessa siitä, kun purkautumisesta on tehty merkintä yhdistysrekisteriin."

 

Alueliiton jäljelle jääneiden varojen jakamisesta yhdistyksille, järjestöille tai osuuskunnille vastaavat jäsenkunnat. Jäsenkunnat eivät saa varoja omaan käyttöönsä vaan ovat välittäjän roolissa. Oulaisten kaupungille on palautettu 118.261,42 euroa.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. valtuusto merkitsee tiedoksi Siika-Pyhäjokialueen liiton purkautumisen ja
2. päättää, että kaupunginhallitus päättää 118.261,42 euron jakoperiaatteista kevään 2024 aikana yhdistyssääntöjen mukaisesti.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
 

KVALT § 27  

509/00.04.01/2022  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus
 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.