Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 25


 

Hyvinvointigaalan järjestäminen syksyllä 2024

 

HYVLTK § 25  

78/12.04.00/2024  

 

Valmistelija Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Jyri Hämäläinen
 

Oulaisissa on aiempina vuosina järjestetty erilaisia tilaisuuksia, joissa palkitaan vuoden aikana ansioituneita henkilöitä, seuroja ja järjestöjä. Palkitsemistilaisuuksia ovat järjestäneet omina tapahtuminaan kaupunki, seurat ja järjestöt. Oulaisten kaupunki on esimerkiksi järjestänyt vuosittain Honkamajalla Järjestöjen puurojuhlan, jossa on jaettu vuoden nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritekopalkinto. Osallitujamäärät ovat olleet puurojuhlaan pieniä ja näkyvyys heikkoa, jolloin puheeksi on noussut yhteisen hyvinvointigaalan järjestäminen. Uuden tapahtuman näkyvyys tulisi olemaan suurempi ja tapahtumassa palkitsemisia jaettaisiin nykyistä enemmän, yhteistyötä tehden.

 

Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori piti 29.2.2024 järjestöillassa ideointikeskustelun hyvinvointigaalaan liittyen. Uuden tapahtuman järjestäminen Oulaisiin sai positiivisen vastaanoton ja uusi Hyvinvointigaala päätettiin toteuttaa vuoden 2024 aikana, ajankohtana mahdollisesti syyskuu. Hyvinvointigaalan suunnitteluun ja toteuttamiseen päätettiin muodostaaa oma työryhmä, johon kuuluu eri seurojen ja järjestöjen edustajia. Työryhmän kutsuu koolle liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori ja työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran maaliskuun aikana.
 

Esittelijä Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Jyri Hämäläinen
 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää Hyvinvointigaalan järjestämisestä syksyllä 2024. Gaalaa valmistelee järjestöistä koottu työryhmä.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.