Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 6


 

Ideajalostamo -hanke

 

ETJ § 6  

65/00.01.05/2024  

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Kansallinen ideajalostamo on Keksintösäätiön käynnistämä ja toteuttama kehittämishanke, joka tähtää uudenlaiseen keksijöille, innovaattoreille ja pk-yrityksille suunnattuun kehittämisen ja kaupallistamisen tukipalveluun. Ideajalostamo -hanke rohkaisee, tunnistaa, arvioi ja tukee varhaisen vaiheen keksintöaihioiden ja innovaatioiden tuottamista ja kehittämistä kohti kaupallista hyödyntämistä. Tärkeinä painopisteinä ovat etenkin uudet yritystoiminnat tai yrityksien uudet toimintamuodot.

Aiesopimuksessa määritelty kumppanuus antaa mahdollisuuden osallistua hankkeeseen Oulaisten kaupungin omien resurssien puitteissa eikä aiesopimus edellytä investointikustannuksia. Kokonaisuuden kannalta on merkityksellistä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti liittyä kutsuttuna mukaan kumppaniohjelmaan. Laajan kumppaniverkoston myötä on mahdollista saada  Ideajalostamo -hankkeeseen julkista/yksityistä rahoitusta sekä varmistaa kumppaneiden Ideajalostamo -portaalin tekeminen.

Kyseessä on maksuton verkostomaisesti toimiva kumppanuushanke, joka on Oulaisten kaupungille maksuton. Kaupungin mukanaolosta hyötyisivät yrittäjät ja erilaista tietoa voitaisiin jakaa esimerkiksi Oulaisten kaupungin yrityspalveluneuvonnassa. Samalla avautuisi uusi mahdollisuus edistää keksintöjä ja innovaatioita sekä jalostaa niitä myös liiketoiminnaksi.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Elinkeino- ja työllisyysjaosto päättää, että Oulaisten kaupunki liittyy Keksintösäätiön maksuttomaan Ideajalostomo-hankkeeseen.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.