Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 31


 

Teknisen lautakunnan alaisten työntekijöiden lomauttaminen vuonna 2024

 

KHALL § 13 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
 

Oulaisten kaupungin taloudellinen tilanne on haastava erityisesti kuluvan vuoden mutta myös tulevien vuosien osalta. Vuosi 2022 oli merkittävästi alijäämäinen ja vuoden 2023 ennustetaan olevan vain niukasti ylijäämäinen tilinpäätöstietojen ollessa vielä hyvin keskeneräiset. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 13.12.2023 § 91 vuoden 2024 talousarvion -1.181.535 euroa alijäämäisenä. Huomioitavaa on lisäksi, että talousarviossa ei ole huomioitu joulukuun alussa päivittynyttä valtionosuuslaskelmaa, joka toi Oulaisten kaupungille vielä 200.000 euroa lisää vähennystä valtionosuuksiin. Valtionosuudet ovat kuluvana vuonna 2,1 milj. € pienemmät kuin vuonna 2023. Tämän hetkisen tiedon mukaan valtionosuuksia vähennetään lisäksi vielä noin 1 milj. € lisää vuosina 2025-2027, josta n. 600.000 euroa on pysyvää vähennystä.

Talouden tasapainottamisohjelman laatiminen on välttämätöntä kaupungin talouden näkökulmasta. Rakenteelliset muutokset ovat välttämättömiä. Talouden tasapainottamiskeinot on laadittu Vahva Oulainen II -toimenpideohjelmaan ja osana toimenpideohjelmaa on yhtenä talouden tasapainottamiskeinona neuvoteltu kaupungin henkilöstön lomauttamisesta määräajaksi taloudellisiin syihin perustuen. Toimenpideohjelmasta on neuvoteltu henkilöstön edustajien kanssa lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 4 § 1 mom. 4 kohdan mukaisesti. Neuvottelut kestivät 26 päivää (vaadittu vähimmäiskesto 14 päivää) ja ne käytiin 14.4.-8.1.2023 välisenä aikana. Neuvotteluita pidettiin kaksi 14.12.2023 ja 8.1.2024.

 

Työnantaja voi lomauttaa viranhaltijan ja/tai työntekijän yksipuolisesti tietyin ehdoin. Viranhaltija voidaan lomauttaa toistaiseksi tai määräajaksi samoilla taloudellis-tuotannollisilla perusteilla, joilla kunta voisi irtisanoa virkasuhteen. Työntekijän osalta työnantajalla tulee olla työsopimuslaissa säädetyt (esim. taloudellis-tuotannolliset perusteet) tai työehtosopimuksessa määrätyt lomautusperusteet. Kustannusten pakottava vähentämistarve kunnassa voi esimerkiksi olla määräaikaisen tai toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen perusteena.

 

Luottamusmiehillä ja työsuojeluvaltuutetuilla on erityinen suoja myös lomautustilanteessa. Luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu voidaan lomauttaa vain jos työnantajalla on irtisanomisperuste.

 

Lomautusilmoitusaika on yksi kuukausi, joka poikkeaa laissa säädetystä 14 päivän ilmoitusajasta. Lomautusilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika sekä kesto. Määräaikaisen lomautuksen kesto on ilmoitettava täsmällisesti. Jos työntekijä lomautetaan useammaksi lomautusjaksoksi, kaikista tiedossa olevista lomautusjaksoista voidaan ilmoittaa samassa lomautusilmoituksessa.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lomauttaa koko henkilöstön. Lisäksi kaupungin hallitus päättää, että henkilöstön lomauttamisissa noudatetaan seuraavia periaatteita:

1. Lomautuksen kesto on 2 viikkoa. Kuukausipalkkaisten lomautus kestää 14 kalenteripäivää, joka sisältää kaksi viikonloppua. Tuntipalkkaisten lomautus kestää 10 työpäivää.

2. Lomaukset toteutetaan 31.12.2024 mennessä

3. Määräaikaisessa virkasuhteessa oleva viranhaltija voidaan lomauttaa, jos virkasuhde on ennen lomautuksen alkamista jatkunut keskeytymättä vähintään 6 kuukautta.

4. Määräaikaisessa työsopimussuhteessa oleva työntekijä voidaan lomauttaa, jos työntekijä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos hän olisi työssä.

5. Lomautuspäätöksen tekee hallintosäännön mukaisesti se viranomainen (toimielin tai esihenkilö), joka päättää virka- tai työsuhteeseen ottamisesta.
 

Päätös Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja teki seuraavan muutetun päätösesityksen: Kaupunginhallitus päättää, että kaupungin henkilöstön lomauttamisissa noudatetaan seuraavia periaatteita:

1. Oulaisten kaupungin koko henkilöstö lomautetaan vuoden 2024 aikana.

2. Lomautuksen kesto on 2 viikkoa. Kuukausipalkkaisten lomautus kestää 14 kalenteripäivää, joka sisältää kaksi viikonloppua. Tuntipalkkaisten lomautus kestää 10 työpäivää.

3. Lomaukset toteutetaan 31.12.2024 mennessä.

4. Määräaikaisessa virkasuhteessa oleva viranhaltija voidaan lomauttaa, jos virkasuhde on ennen lomautuksen alkamista jatkunut keskeytymättä vähintään 6 kuukautta.

5. Määräaikaisessa työsopimussuhteessa oleva työntekijä voidaan lomauttaa, jos työntekijä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos hän olisi työssä.

6. Lomautuspäätöksen tekee hallintosäännön mukaisesti se viranomainen (toimielin tai esihenkilö), joka päättää virka- tai työsuhteeseen ottamisesta.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen.

 

 

TEKNLTK § 31  

431/00.01.03/2022  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Kyösti Rajaniemi
 

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 15.1.2024 lomauttaa koko kaupungin henkilöstön. Lomautuksen tekee hallintosäännön mukaisesti se viranomainen (toimielin tai esihenkilö), joka päättää virka- tai työsuhteeseen ottamisesta. Teknisen lautakunta päättää hallintosäännön mukaan seuraavien työntekijöiden palkkaamisesta (31 § hallintosäännössä): päättää kiinteistöpäällikön, kuntatekniikan päällikön, rakennustarkastajan ja työpäällikön valin-

nasta. Lisäksi tekninen lautakunta on valinnut kaavainsinöörin, jonka lomauttaminen kuuluu lautakunnan alaisuuteen. Lomauttaminen tulee tehdä kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.
 

Esittelijä Tekninen johtaja Kyösti Rajaniemi
 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää lomauttaa seuraavat henkilöt:kiinteistöpäällikkö Hannu Yppärilän, kuntatekniikan päällikkö Tero Kahloksen, rakennustarkastaja Veijo Hemmilän, työpäällikkö Jari Mustosen sekä kaavainsinöörin Sanna Vähäkankaan. Tekninen lautakunta valtuuttaa teknisen johtajan määräämään lautakunnan alaisten henkilöiden lomautusajankohdan kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.
 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.