RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ajankohtaista ja käynnissä olevat työmaat
TEKNLTK § 80
1) Katutyöt 2022 etenevät Miilutien, Tervatien, Ravikadun ja Lapintien osalta. Työt käynnissä Eliaksentien pyörätiellä. Katutöiden tilanne esitellään tarkemmin kokouksessa.
2) Päiväkotihanke on aloitettu. Rakennusvalvontaan odotellaan lupakuvia.
3) Kunnossapitoa luontopolulla, pururadoilla ja urheilupuistossa. Laavuille polttopuuhuolto on käynnissä.
4) Vanhan Sahan alueen maaperätutkimukset ovat käynnissä.
5) Metsolan pururata tehdään loppuun kaukolämpötyömaan jälkeen.
6) Seuraava teknisen lautakunnan kokous tiistaina 27.9.2022.
Esittelijä Kiinteistöpäällikkö Hannu Yppärilä
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee ajankohtaiset asiat tietoonsa saatetuksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Mika Antikka poistui kokouksesta kello 21:39.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |