Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2022/Pykälä 30


Liite 1 Oulainen arviointikertomus 2021 versio 2

 

 

Vuoden 2021 arviointikertomus

 

TARKLTK § 33 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

 

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan tehtävä on myös arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
 

Esittelijä Puheenjohtaja
 

Päätösehdotus Esitetään, että tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2021.

Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto:
1. merkitsee vuoden 2021 arviointikertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten sekä
2. pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon (kuntalaki 121§) syyskuun 2022 loppuun mennessä siitä, mihin toimiin sen johdosta on ryhdytty.
 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 

KVALT § 30  

32/02.06.01.03/2022  

 

Tarkastuslautakunnan 25.5.2022 allekirjoittama arviointikertomus on liitteenä.
 

Esittelijä Tarkastuslautakunta
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ptk tark.