Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2022/Pykälä 28


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KVALT § 28  

    

 

 Kuntalain 94 §:n ja kaupungin hallintosäännön 91 §:n mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka sekä käsiteltävät asiat.

Kaupunginvaltuusto on kuntalain 103 §:n mukaan päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä.

Kokouskutsu on on julkaistu sähköisessä kokoushallinnassa valtuutetuille sekä Oulaisten kaupungin kotisivuilla 25.5.2022. Lisäksi kutsu on julkaistu sanomalehti SeutuMajakassa 25.5.2022.
 

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja läsnä olevien valtuutettujen lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi. Suoritetun nimenhuudon mukaan paikalla oli 20 valtuutettua ja 7 varavaltuutettua.

Ptk tark.