RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 313
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kehittämisrahastojen sääntöjen muuttaminen
KHALL § 313
178/02.07.02/2022
Oulaisten kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksissaan rahaston säännöt vanhusten ja näkövammaisten hyväksi tehtävälle työlle (17.5.2017 28 §) sekä säännöt rahaston perusterveydenhuollon palvelujen kehittämiseen (19.9.2018 31 §). Sääntöjen mukaan kaupunginhallitus päättää rahastojen tuoton käytöstä tai käyttämättä jättämisestä perusturvalautakunnan esityksestä.
Rahastot ovat erityiskatteisia rahastoja ja niiden varat ovat kaupungin taseessa. Rahastojen pääomat ovat kertyneet kaupungille rahaston tarkoituksiin annetuista testamenttivaroista, lahjoituksista tai perillisittä edesmenneiden jättämistä, valtionkonttorin päätöksellä kaupungille luovutetuista jäämistöistä sekä tälläisen jäämistön myynnistä saaduista tuloista.
Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa 1.1.2023, Oulaisten kaupungin perusturvalautakunnan toiminta lakkaa. Edellä mainitusta syystä sääntöihin tulee tehdä muutoksia, jolloin 1.1.2023 alkaen rahastojen tuottojen käytöstä ja käyttökohteesta päättäisi kaupunginhallitus.
Tämän lisäksi sääntöä tarkennetaan seuraavasti:
Jaettava tuotto lasketaan kuluvan vuoden elokuun loppuun kertyneestä osinkotuotosta. Kaupunginhallitus päättää rahaston tuoton käytöstä ja käyttökohteesta syyskuun loppuun mennessä ja käsittelee hakemukset joulukuun loppuun mennessä.
Liitteenä rahastojen nykyiset ja uudistetut säännöt.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle kehittämisrahastojen sääntöjen muuttamista 1.1.2023 alkaen seuraavasti:
- rahastojen tuoton käytöstä tai käyttämättä jättämisestä päättää kaupunginhallitus
- jaettava tuotto lasketaan kuluvan vuoden elokuun loppuun kertyneestä osinkotuotosta
- kaupunginhallitus päättää rahaston tuoton käytöstä ja käyttökohteesta syyskuun loppuun mennessä ja käsittelee hakemukset joulukuun loppuun mennessä
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |