RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Virkojen ja toimien perustaminen vuonna 2023
HKJ § 129
Hallintokunnat ovat esittäneet virkojen ja toimien perustamista vuodelle 2023 liitteen nro 1 mukaisesti.
Talousarvion 2023 laadintaohjeissa on tavoitteena virkojen määrän pitäminen ennallaan tai vähentäminen. Uuden viran tai toimen perustaminen tulee mahdolliseksi ainoastaan, jos vastaavasti samassa yhteydessä esitetään toisen viran tai toimen lakkauttaminen tai voidaan osoittaa, että kaupunki maksaa ulos ostopalveluna enemmän kuin mitä palvelun tuottaminen omana maksaa.
Esittelijä Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto tekee kaupunginhallitukselle esityksen vuonna 2023 perustettavista viroista ja toimista.
Päätös Keskustelun päätyttyä henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti
1. esittää kaupunginhallitukselle seuraavien toimien perustamista:
- kolme koulunkäynninohjaajaa (koulutoimi, sivistystoimi)
- liikunnanohjaaja (liikuntapalvelut, sivistystoimi)
- omavalmentaja, määräaikaisena ajalle 2.1.2023-31.12.2024 (työllisyyspalvelut, yleishallinto)
- koulusihteeri, määräaikaisena ajalle 1.1.2023-31.12.2024 (koulutoimi, sivistystoimi)
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavien virkojen perustamista:
- työllisyyspäällikkö (työllisyyspalvelut, yleishallinto)
- taloussuunnittelija, esitetty toimistopäällikkönä (tekninen toimi)
Edelleen henkilöstöjaosto totesi, että koulunkäynninohjaajien kokonaisuus tulee selvittää ja koulunkäynninohjaajiin liittyvät täyttöluvat ja toimien perustamiset tulee jatkossa tarkastella aina koko sivistystoimen osalta, ei vain koulukohtaisesti.
KHALL § 382
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy henkilöstöjaoston esityksen ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle em. virkojen perustamista.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
KVALT § 70
297/02.02.00/2022
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |