RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ympäristöterveyslautakuntaan jäsenten valinta
KHALL § 162
Valmistelija Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
Haapaveden kaupungilla on yhteistoimintasopimus ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä Oulaisten kaupungin sekä Pyhännän ja Siikalatvan kuntien kanssa.
Ympäristöterveyslautakunta huolehtii ympäristöterveydenhuollosta, eläinlääkintähuollon järjestämisestä ja ympäristönsuojelusta sekä toimii ympäristö- ja maa-aineslain mukaisena lupaviranomaisena ja ulkoilulain tarkoittamana leirintäalueviranomaisena. Lisäksi ympäristöterveyslautakunta vastaa nikotiinikorvaushoitoon tarkoitettujen valmisteiden myynnin lupa- ja valvonta-asioista. Ympäristöterveyslautakunnan esittelijänä toimii ympäristöjohtaja.
Lisäksi kuntien yhteistyöelimenä toimii Ympäristöpalvelut Helmen neuvottelukunta.
Yhteistoiminta-alueen hallinnossa ja päätöksenteossa noudatetaan Haapaveden kaupungin hallintosääntöä. Haapaveden ja Oulaisten kaupungit sekä Pyhännän ja Siikalatvan kunnat nimeävät alueelliseen ympäristöterveyslautakuntaan kukin yhden jäsenen ja varajäsenen jokaista 3.000 asukasta kohden, jokaisesta kunnasta on vähintään yksi.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Päivi Keisanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee ympäristöterveyslautakuntaan kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajan 1.6.2025 alkavaksi toimikaudeksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
KVALT § 42
137/00.00.01/2025
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Salme Mäyrä, pj. Jari Niemi
Janne Tukala Sirkka Joentakanen
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |