RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valvonta- ja lupalautakunnan valinta
KHALL § 161
Valmistelija Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
Hallintosäännön mukaan valvonta- ja lupalautakunnan tehtäväalueita ovat rakentamislain mukaisena rakennusvalvontaviranomaisena toimiminen, rakentamisen neuvonta ja valvonta, ympäristön- ja luonnonsuojelu ja jätehuollon valvonta.
Valvonta- ja lupalautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Lautakunnan puheenjohtaja valitaan kaupunginvaltuuston jäsenistä. Vähintään 1/3 jäsenistä ja varajäsenistä valitaan kaupunginvaltuuston jäsenistä ja varajäsenistä. Valtuusto valitsee lautakunnan varsinaisista jäsenistä yhden varapuheenjohtajan. Jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet.
Kunnan luottamustoimeen valittavalla henkilöllä on oltava kuntalain 71 §:n mukainen yleinen vaalikelpoisuus. Lisäksi sovelletaan kuntalain 74 §:ää, jossa rajoitetaan vaalikelpoisuutta lautakuntaan.
Toimielintä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Päivi Keisanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee valvonta- ja lupalautakuntaan yhdeksän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan 1.6.2025 alkavaksi toimikaudeksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
KVALT § 41
137/00.00.01/2025
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Jari Niemi, pj. Janette Rajaniemi
Pekka Rahkola, vpj. Heikki Pirnes
Jani Jaakola Elisabet Friman
Merja Krapu Leena Törmänen
Timo Lehtisaari Merja Raninen-Pinola
Jaana Saari Jalmari Karjalainen
Tanja Suvanto Veli Tirilä
Marita Toiviainen Juha Hakasalo
Heikki Yliniemi Sauli Lehtikangas
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |