RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 23 | Valtuustoaloite 30.3.2022 (Keskusta) |
![]() |
Liite 24 | Toimenpidelista (leikkikentät 2025) |
Valtuustoaloite leikkipuistojen kuntoon saattamisesta
KVALT § 19
Keskustan valtuustoryhmän puolesta valtuutettu Vuokko Hiltunen jätti kaupunginvaltuustolle 30.3.2022 valtuustoaloitteen kaupungin leikkipuistojen kuntoon saattamiseksi.
Aloite on liitteenä.
Päätös Kaupunginvaltuusto kävi aloitteen pohjalta lähetekeskustelun ja päätti lähettää sen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
KHALL § 111
Aloite on liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle vastattavaksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
TEKNLTK § 72
Oulaisten kaupungilla on tällä hetkellä 42 kunnossapidettävää leikkipaikkaa. Määrä sisältää koulujen leikkikentät, päiväkodit (väliaikaiset mukaan lukien) ja kuntoilupaikat, joissa noudatetaan samoja EN direktiivejä. Luettelo kaupungin ylläpitämistä leikkipaikoista on liitteenä.
Ennen koronakriisiä oli tarkoitus aloittaa leikkikenttien määrän karsiminen, mutta hanke on siirtynyt, koska haluttiin jättää edes se pieni korttelileikkipaikka asukkaiden käyttöön.
Suurin osa leikkipaikoista on pieniä korttelileikkipaikkoja, koska kaavoituksessa ei ole otettu huomioon suurten kokonaisuuksien rakentamista siten, että leikkikenttä olisi tasapuolisesti kaikkien saavutettavissa.
Suuren leikkipuiston rakentaminen pitää aloittaa kaavoituksella, jossa sen paikka määritellään, sekä hankeselvityksellä, jossa päätetään millaisia toimintoja kyseiselle alueella halutaan. Eri toiminnot (leikki, liikunta ja oleskelu) pitää erottaa alueella toisistaan ja lisäksi tulee huomioida leikkipuiston käyttäjien ikäryhmät sekä kalusteissa että niiden toiminnoissa.
Aloitteessa ehdotetuissa alueista Väinölän alueelle on olemassa oma suunnitelmansa, jossa on varattu leikkivälineille paikat.
Kirjaston ranta ei ole kaavassa puistoaluetta vaan tonttia, ja rapupoikapatsasta ei voi jättää leikkialueen keskelle. Lisäksi nuorisotilojen läheisyys voi rajoittaa pienempien lasten halukkuutta käyttää kyseistä aluetta.
Keskustan alueella ei ole kaupungilla maanomistusta eikä kaavoitettuja puistoalueita. Joen läheisyys aiheuttaa oman riskitekijänsä leikkipuiston läheisyyteen, joka tosin on minimoitavissa riittävän korkealla suoja-aidalla.
Ympärivuotisessa käytössä olevia leikkipuistoja ei Suomessa ole ulkotiloissa yhtään, koska leikkivälineiden turvallisuus vaatii turva-alustan, joka ei talviolosuhteissa toimi. Lumi ei ole turva-alusta.
Ison leikkipuiston perustaminen vaatii kunnollisen hankesuunnitelman, jossa selvitetään käyttötarkoitus haluttuine leikkivälineineen / kuntoiluvälineineen. Lisäksi tällaisessa paikassa tulee huomioida esteettömyys.
Vanhojen korttelileikkipaikkojen tarpeellisuus ja niiden sijoittelu tarkastellaan syksyn aikana. Säilytettävien / purettavien leikkipaikkojen sijoittelusta tulee tehdä lautakunnan päätös, koska asia herättää suunnattomasti keskustelua, kun keinuteline poistetaan lähietäisyydeltä.
Leikkikentän rakentamiseen tulee varata riittävä määräraha. Esimerkkinä Ylivieskan Prisman läheisyydessä oleva kiipeilytorni liukumäkineen maksoi 5 vuotta sitten asennettuna 80.000 euroa. Leikkivälineitä ei voi valmistaa itse vaan niiden on taytettävä EN 1176 1-10 standardit. Liikuntavälineille, pallopelimaaleille, parkour- ja skeittilaitteille on olemassa myös omat standardit.
Leikkikenttien sijainnin, määrän ja tason määrittämiseksi tarvitaan työryhmä, joka selvittää niiden tarpeellisuuden.
Esittelijä Kiinteistöpäällikkö Hannu Yppärilä
Päätösehdotus Tekninen lautakunta nimeää työryhmän, joka tekee tekniselle lautakunnalle esityksen leikkikenttien tarpeellisuudesta.
Käydyn keskustelun perusteella esittelijä teki seuraavan muutetun päätösesityksen.
Tekninen lautakunta nimeää työryhmän, joka tekee esityksen leikkikenttien kunnosta, määrästä, sijainnista ja laadusta sekä tarvittavista toimenpiteistä. Teknisestä lautakunnasta työryhmään nimetään Minna Jylkkä ja Heikki Pirnes. Oulaisten kaupungilta työryhmään nimetään Sanna Mäyrä sivistystoimesta ja Jari Mustonen teknisestä toimesta. Lisäksi työryhmään kutsutaan edustaja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oulaisten paikallisyhdistyksestä. Työryhmän koollekutsujana toimii Jari Mustonen.
Työryhmän selvityksen tulee olla valmis 31.8.2023. Lisäksi asetetaan välitavoitteeksi, että työryhmä antaa tekniselle lautakunnalle tilannekatsauksen vuoden 2022 loppuun mennessä.
Päätös Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esittelijän muutetun päätosesi-tyksen.
Riikka Moilanen poistui kokouksesta kello 18.55.
TEKNLTK § 50
144/00.01.06/2022
Valmistelija tekninen johtaja Ossi Laakso
Valtuutettu työryhmä on kokoontunut syksyllä 2023. Työryhmä on luonut selvityksen leikkipuistojen tulevista toimenpiteistä.
Toimenpidelista oheismateriaalina.
Esittelijä Tekninen johtaja Ossi Laakso
Päätösehdotus Esitän että tekninen lautakunta päättää:
1. valtuuttaa teknisen toimen etenemään oheisen toimenpidelistan mukaisesti leikkipuistojen osalta.
2. esittää kaupungin hallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |