Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valvonta- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 01.10.2024/Pykälä 43



 

Vuoden 2023 arviointikertomus

 

TARKLTK § 28 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

 

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan tehtävä on myös arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Esittelijä Puheenjohtaja
 

Päätösehdotus Esitetään, että tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2023.

Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto:

1. merkitsee vuoden 2023 arviointikertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten sekä
2. pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon (kuntalaki 121§) syyskuun 2024 loppuun mennessä siitä, mihin toimiin sen johdosta on ryhdytty.
 

Päätös Hyväksyttiin.
 

KVALT § 52 

 

Arviointikertomus 2023 on liitteenä.
 

Esittelijä Tarkastuslautakunta
 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkastuslautakunnan esityksen.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
 

KHALL § 196 

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Tarkastuslautakunta pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon arviointikertomuksesta syyskuun 2024 loppuun mennessä.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää arviointikertomuksen lausunnolle lautakuntiin. Lausunnot pyydetään 16.9.2024 mennessä liitteenä olevan taulukon mukaisena.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

VALUPLTK § 43  

14/02.06.01.03/2024  

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Siiri Mattlar
 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2023 on kokouksessa liitteenä.
 

Esittelijä Rakennustarkastaja Siiri Mattlar
 

Päätösehdotus Valvonta- ja lupalautakunta merkitsee arviointikertomuksen 2023 tiedoksi ja hyväksyy kannanotot.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.