RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.08.2024/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginjohtajan irtisanoutuminen
KHALL § 208
Valmistelija Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
Oulaisten kaupunginjohtaja Riikka Moilanen on irtisanoutunut kaupunginjohtajan virasta 26.7.2024 alkaen sähköpostitse lähettämällään ilmoituksella. Irtisanoutuminen tulee voimaan, kun työnantaja saa siitä tiedon.
Kaupunginjohtajan irtisanomisaika on kaksi kuukautta KVTES:n mukaisesti. Virkasuhde päättyy 24.9.2024.
Hallintosäännön 57 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon. Hallintosäännön 47 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta.
Esittelijä Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee irtisanoutumisen tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
KVALT § 68
181/01.01.01/2024
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että Riikka Moilanen poistui esteellisenä kokouksesta §:ien 68-70 käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |