RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.08.2024/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KVALT § 62
Kuntalain 94 §:n ja kaupungin hallintosäännön 91 §:n mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka sekä käsiteltävät asiat.
Kaupunginvaltuusto on kuntalain 103 §:n mukaan päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä.
Kokouskutsu on on julkaistu sähköisessä kokoushallinnassa valtuutetuille sekä Oulaisten kaupungin kotisivuilla 22.8.2024. Lisäksi kutsu on julkaistu sanomalehti SeutuMajakassa 21.8.2024.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja läsnä olevien valtuutettujen lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi. Suoritetun nimenhuudon mukaan paikalla oli 23 valtuutettua ja 4 varavaltuutettua.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |