Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 22


Kysely Oulaisissa toimiville yrityksille

 

NIHAK:n yrityspalveluiden laajentaminen

 

ETJ § 22  

239/00.04.01/2023  

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Elinkeino- ja työllisyysjaosto on saanut edellisessä kokouksessa NIHAK:n esittelyn. Infon perusteella jaosto päätti, että oulaistelaisille yrityksille tehdään kysely yrityspalveluista. Yrityksistä 58 vastasi kyselyyn. Yli puolet vastaajista kannatti yrityspalveluiden laajentamista. Kyselystä kävi myös ilmi, että 26 (44,8 %) vastannutta yritystä ei ole käyttänyt Oulaisten kaupungin tarjoamia yrityspalveluita.

Tämän vuoden alusta lähtien NIHAK on tuottanut yrityspalveluita Oulaisten kaupungille. Palvelu toteutetaan 50 % työajalla ja tällä hetkellä palveluiden kysyntää olisi 100 % työaikaresurssille. Tämä tarkoittaisi noin 50.000 euron määrärahalisäystä. Mikäli Oulaisten kaupunki haluaisi olla mukana myös NIHAK:n toteuttamissa hankkeissa, kustannus olisi noin 100.000 euroa. Oulaisten kaupungin haastavasta taloustilanteesta johtuen tämän määrärahan osoittaminen vuoden 2025 talousarvioon on hyvin vaikeaa.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Elinkeino- ja työllisyysjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että hallitus arvioisi NIHAK:n palveluiden laajentamista vuoden 2025 talousarvion yhteydessä.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.