Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 111


KAR Kartta uudet tielinjat 20240425

 

Karahkan tuulivoimapuiston teiden nimeäminen

 

TEKNLTK § 111  

223/10.02.06/2024  

 

Valmistelija Kaavainsinööri Sanna Vähäkangas
 

Karahkan tuulivoimapuiston teiden nimeäminen keväällä pidetyn nimikilpailun pohjalta on ajankohtaista. Oulaisten kaupungilla ei ole tällä hetkellä maanmittausinsinööriä, jonka tehtäviin teiden nimeäminen kuuluisi. Tämän vuoksi tiet nimetään teknisen lautakunnan hallitukselle tekemän ehdotuksen pohjalta. Tekninen lautakunta vastaa sekä kaavoitus-, mittaus-, ja kartoituspalveluista ja kaupungin hallitus ratkaisee yleis- ja asemakaavaan liittyvät asiat.

 

Karahkan tuulivoimapuiston hanketoimija VSB järjesti huhtikuussa nimeämiskilpailun alueelle rakennetuille uusille teille. Kilpailuun tulleiden nimiehdotusten pohjalta on laadittu kartta, jossa näkyy uudet nimettävät tielinjat kilpailun mukaisten nimien kera. Numero vastaa kartassa nimettävällä tiellä sijaitsevaa tuulivoimalaa.

 

1.  Karahkantie

2.  Jyrkänkalliontie

3.  Pitkänkalliontie

4.  Jäneskurunpisto

5.  Koskenpisto

6.  Takanevantaival

7.  Ikostenhaara

8.  Ikostenkaari

9.  Sydänmaantie

10. Ruunakuruntie

11. Puuttukankaanpolku

12. Hanhinevantie

13. Tullinkallionpisto

14. Pahkalehdonpolku

15. Puhdonperä

16. Paarmakalliontie

17. Kaakkurinkalliontie

18. Kivenpolku
 

Esittelijä Tekninen johtaja Kyösti Rajaniemi
 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy VSB:n laatiman karttaliitteen mukaisen ehdotuksen Karahkan tuulivoimapuiston teiden nimeämisestä ja lähettää sen edelleen hyväksyttäväksi kaupungin hallitukselle.
 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.