RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennuskielto laadittavan Rahkola-Hautakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan alueelle
KHALL § 86
91/10.02.05/2024
Valmistelija Kaavoitusinsinööri Sanna Vähäkangas
Rahkola-Hautakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava on tullut vireille Oulaisten kaupungin teknisen lautakunnan kokouksessa 30.6.2021. Hankkeessa OX2 Finland Oy suunnittelee noin 3990 hehtaarin kokoista, enintään 40 tuulivoimalan kokonaisuutta Oulaisten kaupungin eteläosaan. Hankkeesta noin 1/3 on Haapaveden puolella. Osayleiskaava laaditaan MRL 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan käyttää tuulivoimaloiden rakentamisen myöntämisen perusteena. Rahkola-Hautakankaan yleiskaavaluonnoksen suunnitteluaineisto on ollut julkisesti nähtävillä 10.8.-9.10.2023 välisen ajan.
Maankäyttö ja rakennuslain 38 §:n mukaan kunta voi määrätä kaavoitettavalle alueelle rakennuskiellon yleiskaavan tultua vireille, jotta alueiden suunnittelun tavoitteiden kanssa ristiriidassa oleva rakentaminen on estettävissä.
Rakennuskiellosta voi kaupunki myöntää poikkeuksen edellyttäen, ettei poikkeaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakennuskielto ja toimenpide rajoitus eivät koske jo voimassa olevaa rakennus-, ympäristö- tai maa-ainesottolupaa taikka muuta rakentamiseen vaadittavaa lupaa. Normaalit metsänhoidolliset toimenpiteet ovat alueella sallittuja.
Rakennuskielto on voimassa enintään viisi vuotta, jota voidaan pidentää kaavan keskeneräisyyden vuoksi enintään viidellä vuodella ja tämän jälkeen enintään viidellä vuodella erityisestä syystä. Rakennuskielto tulee voimaan, kun siitä on kuulutettu, niin kuin kunnalliset ilmoituksen kunnassa julkaistaan (MRA § 93). Rakennuskielto voidaan määrätä tulemaan voimaan ennen kuin päätös on saanut lainvoiman (MRL § 202).
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa liitteen mukaiselle Rahkola-Hautakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen alueelle rakennuskiellon (MRL § 38) sekä toimenpiderajoituksen (MRL § 128), jotka ovat voimassa, kunnes osayleiskaavan hyväksymispäätös on saanut lainvoiman tai enintään viisi vuotta ja määrää samalla rakennuskiellon tulemaan voimaan ennen kuin päätös on saanut lainvoiman (MRL § 202), ja että rakennuskielto ja toimenpiderajoitus eivät koske hankkeita, joilla on voimassa oleva rakennus- tai rakentamislupa, ympäristölupa, maa-ainestenottolupa, poikkeamispäätös, suunnittelutarveratkaisu tai muu rakentamiseen vaadittava lupa, ja että toimenpiderajoitus ei koske metsänhoidollisia toimenpiteitä.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että Marita Toiviainen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |