RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuuston kokouksen 13.3.2024 päätösten täytäntöönpano
KHALL § 96
68/00.01.01/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine
Kuntalain 96 § käsittelee valtuuston päätösten laillisuuden valvontaa seuraavasti:
"Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."
Päätösten täytäntöönpano edellyttää, että päätökset ovat saaneet lainvoiman eli että niistä ei ole jätetty muutoshakemusta valitusaikana, joka on valtuuston päätöksissä 30 vuorokautta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginvaltuuston kokouksen 13.3.2024 päätökset ovat täytäntöönpantavissa, koska päätökset eivät ole virheellisessä järjestyksessä syntyneitä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai eivät muuten ole lainvastaisia.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |