Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.08.2023/Pykälä 81


 

Piipsjärven koulun selvitystyö

 

SIVJAHYV § 81  

184/12.00.01/2023  

 

 

Oulaisten kaupungin valtuuston päättämän Esi- ja perusopetuksen suunnitelman 2024 - 2028 mukaisesti lautakunta päätti käynnistää Piipsjärven koulun oppilaiden ja henkilökunnan siirron muihin yksiköihin siten, että koulu suljetaan koulutyöltä syksyllä 2024.

 

Lautakunta päätti, että työryhmän sijaan koko lautakunta toimii siirtoprosessin työryhmänä. Lautakunta sopii askelmerkistä ja aikataulusta syksyn prosessille.
 

Esittelijä Sivistys- ja kulttuurijohtaja Ari Sarpola
 

Päätösehdotus Lautakunta päättää mitkä selvitykset tehdään syyskuun loppuun mennessä.
 

Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti, että selvitykset tehdään olettamuksella, että oppilaat siirtyvät Juho Oksalle. Juho Oksan ja Piipsjärven koulujen henkilökunnan keskustelutilaisuus siitä, mitä mahdollisia vaikutuksia siirrolla olisi. Sivistys- ja kulttuurijohtaja selvittää lapsivaikutusten arvoinnin teon mahdollisuuden ulkopuoliselta toimijalta. Muilta lautakunnilta pyydetään lausunnot mahdollisen siirron vaikutuksista.
 

 

 Heli Koivukangas poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi esteellisenä.


Marja-Liisa Kiiveri ja Jarmo Mäkinen poistuivat kokouksesta ennen tämän asia päätöksentekoa klo 19:00.