RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 10 | Palvelusetelinhinta01032023 |
Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon korotus 1.3.2023 alkaen
SIVJAHYV § 27
120/12.07.00/2022
Varhaiskasvatuksen pavelusetelin sääntökirja:
Varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäisarvo ja kertoimet sekä arvon muutokset hyväksyy Oulaisten sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia tilastokeskuksen indeksejä. Laskennan tuloksena saatu hinnankorotusprosentti pyöristetään aina kahden (2) desimaalin tarkkuuteen. Palvelusetelin arvo tarkistetaan samaan aikaan kun kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun tulee valtakunnallisia muutoksia. Mikäli palvelusetelin arvoon tai korotusperiaatteisiin on tehtävä muutoksia (esim. palveluntarpeiden muuttumisen takia), käydään niistä Oulaisten kaupungin ja palveluntuottajien kanssa erilliset neuvottelut. Neuvottelutulos tuodaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.
Uusi indeksillä tarkistettu setelin hinta otetaan käyttöön toimintakauden alusta alkaen (elokuun 1.päivä). Uudet palvelusetelien kattoarvot pyritään antamaan yksityisille palveluntuottajille tiedoksi 31.7. mennessä.
Esittelijä Sivistys- ja kulttuurijohtaja Ari Sarpola
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää varhaiskasvatuksen palvelusetelin kattohinnaksi 1 364,30 € (nousua 4,21%) 1.3.2023 alkaen
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |