RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 245
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pyhäjoen vesistö ry:n toimielimiin edustajien valitseminen
KHALL § 245
349/00.04.01/2022
Hallitus
Kaikkien Pyhäjokialueen kuuden kunnan kunnanhallitukset ovat hyväksyneet kuntansa liittymisen perustettavaan Pyhäjoen vesistö ry:hyn.
Pyhäjoen vesistö ry:n säännöissä kohdassa 9 § todetaan, että "Varsinaiset jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksessa".
Sääntöjen kohdan 5 § mukaan "Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella oleva kunta".
Sääntöjen kohdan 12 § mukaan varsinaisessa kokouksessa valitaan hallituksen jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä.
Ennen varsinaisen kokouksen järjestämistä edellä olevaan viitaten Pyhäjoen vesistö ry:n perustamista valmisteleva ohjausryhmä pyytää kuntia nimeämään edustajansa varsinaiseen kokoukseen (1/kunta) sekä valmistelemaan omalta osaltaan kuntansa esityksen hallituksen jäseneksi ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Hallituksen työvaliokunta
Pyhäjoen vesistö ry:n sääntöjen kohdan 16 § mukaan "Hallitus voi asettaa keskuudestaan työvaliokunnan ja jaostoja määrättyjen tehtävien valmistelua ja hoitamista varten. Jaostoihin voidaan ottaa jäseniä myös hallituksen ulkopuolelta. Työvaliokunta ja jaostot toimivat hallituksen alaisuudessa ja voivat kuulla asiantuntijoita".
Valmisteluhankkeen toimesta perustettavalle Pyhäjoen vesistö ry:lle on määritelty mm. strategiset päämäärät kaudelle 2023-2027. Päämäärät sisältävät mm. työnjaon Pyhäjoen vesistö ry:n ja kuntien välillä. Kohdassa Yhteistyö todetaan, että Pyhäjoen vesistö ry:hyn perustetaan kuntien, ELY-keskuksen ja kalatalousalueiden muodostama asiantuntijaryhmä, aiheena mm. vesistötoimenpiteiden yhteensovittaminen ja kehittäminen.
Vaikka asintuntijaryhmän asettaa virallisesti Pyhäjoen vesistö ry:n hallitus ohjausryhmä pyytää kuntia nimeämään ehdokkaansa asiantuntijaryhmän jäseneksi. Ennakoivalla valmistelulla jäseniksi varsinaiseen kokoukseen, hallitukseen ja asiantuntijaryhmään uskotaan saatavan parhaat ratkaisut kuntien näkökulmasta.
Ohjausryhmä pyytää kuntien nimitykset/ehdokkaat elokuun loppuun mennessä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Päätösesitys esitellään kokouksessa.
Päätös Keskustelun päätyttyä kaupunginjohtaja teki seuraavan päätösesityksen: Kaupunginhallitus päättää nimetä varsinaiseen kokoukseen jäseneksi Antti Mäkelän ja varalle Osmo Hintsalan. Edelleen kaupunginhallitus päättää nimetä hallituksen jäseneksi tekninen johtaja Markku Ketosen sekä varajäseneksi kiinteistöpäällikkö Hannu Yppärilän.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösesityksen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |