Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 330



 

Oulaisten kaupungin talousarvion toteutuma ajalta 1.1.-30.9.2022

 

KHALL § 330  

139/02.02.02/2022  

 

Oulaisten kaupungin taloustilanne 30.9.2022

 

Oulaisten kaupungin taloustilanne oli vielä vuoden alkupuoliskolla
vakaalla pohjalla hyvän verotulokertymän ansiosta ja maltillisten toimintakulujen kasvun vuoksi, mutta tilanne on kääntynyt alijäämäiseksi kesäkuun lopussa.Vaikka toimintatuotot ovat kasvaneet viime vuodesta n. 15 % ja toimintakulut ovat kasvaneet 5,6 %:ia.

 

Merkittävin syy käänteeseen on verotulojen reippaan kasvun
tasaantuminen ja menopaineet perusturvan ja myös sivistystoimen vastuualueilla. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat vielä syyskuun loppuun mennessä pysyneet talousarvion mukaisina. Alijäämäiseen tilikauteen vaikuttavia tekijöitä ovat lisäksi perusturvan kasvaneet palvelutarpeet ja myönnetty lisämääräraha (950.000 €) ympärivuorokautisen asumisen palveluseteleihin sekä tämän lisäksi perusturvalautakunta esittää uuden lisämäärärahan (1.380.000 €) myöntämistä sosiaalityöhön, lasten-  perheiden- ja vammaispalveluihin. Myös sivistys- ja hyvinvointilautakunnan menot ylittävät talousarviotavoitteen n. 915.000 euroa.

 

Koronakustannuksia on kertynyt syyskuun loppuun mennessä n. 220.000 euroa henkilöstökustannusten, aineiden ja tarveikkeiden sekä palvelujen ostojen muodossa. Tällä hetkellä korona-avustusten hakeminen on avoinna ja kustannuksia korvataan elokuun loppuun tapahtuneesta testauksesta, rokottamisesta sekä teho-, erikois- ja perussairaanhoidosta ja lisäksi välittömiin kustannuksiin asukaslukuun pohjautuvaa korvausta. Loppuvuosi korvataan valtionapuviranomaisen arvion perusteella koko maan hakijoiden suoritemääriä vertailemalla sekä ottamalla muomioon hybritdistrategain muutokset, tautitilanne sekä valtion muu rahoitus kokonaisuudessaan.

 

Syyskuun tilanteessa kaupungin tuloslaskelman vuosikate ei enää
kata poistoja. Vuosikate on 0,615 milj. € positiivinen ja se ei kata
poistoja (1,9 milj.€) ja alijäämäksi muodostuu n. 1,2 milj. €.

 

Toimintatuotot ovat kasvaneet (15,3 %) viime vuoteen nähden (tot.
81,1 %), toimintakulut ovat kasvaneet (5,6 %) (tot. 76,6 %).
Henkilöstökulut ovat nousseet 9,5 % edelliseen vuoteen nähden
(tot. 79,2 %).  Palvelujenostot ovat talousarvion mukaiset (tot. 74,4 % %).

 

Käyttötalouden toteutuma

 

Tasainen käyttötalouden toteutuma syyskuun lopussa on 75,0 %.
Kulujen toteutuma vastuualueittain:
Vaalit (97,4%), Tarkastustoimi (79,7 %), Kaupunginvaltuusto (73,3
%), Kaupunginhallitus (69,0 %) Elinkeinotoimi (52,7 %), Perusturvan hallinto (64,6 %),Terveydenhuolto (74,5 %), Sairaanhoito (74,4 %), Sosiaalitoimi (75,3%), Sivistyslautakunta (80,4 %), Vapaa-aika toimi (56,7 %), Kirjasto- ja kulttuuritoimi (68,4 %) Tekninen toimi (80,3 %) ja Valvonta- ja lupalautakunta (81,9 %).

 

Verotulot

 

Talousarviossa kuluvan vuoden verotuloksi on ennakoitu 27.331.000
€ (tot. 77,7 %).


Verotulot ovat kasvaneet yhteensä 2,5 %. Kunnallisverotulo on
noussut 3,0 % vuodesta 2021 vuoteen 2022 ja toteutuma on
syyskuun kohdalla enää hieman yli talousarvion (tot. 76,2 %).

 

Kunnallisveron kertyminen on tasaantunut alkuvuodesta ja syyskuun lopussa kunnallisverotulokertymä on enää 0,275 milj.€ yli tasaisen talousarvioennusteen. Syyskuun verotuloennusteen mukaan kunnallisverotulo on lähellä talousarviota.


Kiinteistöverojen alkuvuoden lasku johtuu verovelvolliskohtaisesta
verotuksesta ja sen myötä tilitysrytmin vaihtumisesta. Suurin osa
kiinteistöveroista tilitetaan heinäkuussa. Kiinteistöverotulojen totetuma on 79,2 %.


Yhteisöverojen osalta tilitykset ovat laskeneet 1,4 %, kun
koronakustannuksia ei enää kompensoida yhteisövelotulon kautta.
Mutta silti yhteisöveron osuus kasvaa talousarvioon nähden n.
0,370 milj euroa paremmin. Syyskuun veroennusteen mukaan yhteisöveron tuotto on 0,259 milj. euroa parempi talousarvioon nähden.


Syyskuun veroennusteen mukaan talousarviossa ennakoidut
kokonaisverotulot ylittyvät 422.000. Ennuste on
(27.753.000 €), kun talousarvion verotuloksi on ennakoitu 27.331.000 €. Ennuste ja talousarvio huomioiden voidaan todeta, että verotilitykset ovat painottuneet ensimäiseen vuosipuoliskoon ja loppuvuoden verotilitykset tulevat olemaan alhaisempia.

 

Valtionosuudet

 

Vahvistetut valtionosuudet ovat kuluvana vuonna 2022 sisältäen
verotulomenetysten korvauksen, yhteensä 28.936.991 €.
Valtionosuuksien toteutuma on talousarvion mukainen 75,0 %.

 

Lainakanta

 

Talousarviotavoiteena on lainamäärän lisääntyminen enintään
867.904 €. Tavoitteena on vuoden aikana maksaa lyhytaikaista
lainaa 500.000 euroa takaisin ja pitkäaikaista maksuohjelman
mukaan n. 1.632.096 euroa. Uutta pitkäaikaista lainaa on
budjetoitu 3 milj. €.


Alkuvuonna lainakanta on, hyvien verotulojen ansioista, kehittynyt
talousarvion puitteissa. Syyskuun loppuun mennessä lainanotto ylitti
talousarvion n. 650.000 €. Uutta lainaa on otettu kuntatodistusten
muodossa. Yleinen korkotason nousu on vaikuttanut kuntatodistusten hintaan. Negatiivisten korkojen aika on ohi ja lainarahalle syntyy korkokustannuksia. Lyhennysten jälkeen pitkäaikaista lainaa on 9,6 milj.€ ja lyhytaikaista 26,8 milj.€, yhteensä 36,4 milj. €.

 

Pitkäaikasten luottojen korkotaso on edelleen maltillinen, koska vuosi sitten otettiin 8,0 milj. euron laina hyvin alhaisella kiinteällä korkotasolla (0,013%). Lyhytaikaisten 3 kk kuntatodistusten hintataso liikkuu 1,55 - 1,75 %:n välillä ja nousee markkinakorkojen mukana. Tällä hetkellä näyttää siltä, että korkokustannuksiin varatut määrärahat riittävät korkokustannuksiin, koska alkuvuonna kertyi korkotuottoja negatiivisen korkotason ansiosta.

 

Korkeaksi nousseen inflaation (elokuun tilanne 7,6 %) vuoksi Euroopan keskuspankki (EKP) on aloittanut koronnostot heinäkuussa, lisäksi luvassa on nostoja myös seuraavissa kokouksissa.

 

Investoinnit

 

Syyskuun toteutuneet investoinnit ovat n. 2. milj. € (netto)
Suurimmista investoinneista Paloasema on valmistunut ja kokonaiskustannukset olivat 1,4 milj. euroa, kuluvan vuoden investoinnin osuus on 770.000 euroa, katujen ja teiden rakentamiseen on käytetty 675.000 euroa ja päiväkodin rakentaminen on alkanut ja kustannukset tällä hetkellä n. 400.000 euroa.

 

Sijoitusvarallisuus

 

Viime vuosi oli pandemian jälkeen vahvaa kasvua maailman
sijoitusmarkkinoilla. Kaupungin sijoitusvarallisuuden arvo kasvoi 10,0
% ja tuottoja saatiin realisoitua tilikauden 2021 tulokseen
onnistuneesti oikeaan aikaan n. 1,7 milj. € ja osinkotuottoja kirjattiin
n. 0,130 milj. €.


Alkuvuonna 2022 on nähty voimakas korkojen nousu, joka on
kurittanut sekä osakemarkkinoita että joukkolainojen arvoja. Tämä
liike selitää pitkälle globaalia osakekurssien laskua. Samaan aikaan
rahapolitiikka on kiristynyt ja myös inflaatio noussut uusiin lukemiin.
Sijoitusmarkkinoiden huolena ovat edelleen Ukrainan sota sekä
Kiinan koronasulut.

 

Kaiken kaikkiaan, heinäkuuhun 2022 mennessä, sijoitusten arvo on
vuodesta 1999 noussut 74,7 %. Kuluvan vuoden syyskuun lopussa
sijoitusvarallisuuden arvo oli n. 18,5 milj.€, laskua n. 15,0 % vuoden
alusta. (vuodenvaihteessa sijoitusvarallisuuden arvo oli n. 21,9
milj.€).

 

 

 

Oheismateriaalit:

1. Tuloslaskelma 1.1.-30.9.2022

2. Käyttötalous, tulot/menot 1.1.-30.9.2022 vastuualuetasolla

3. Rahoituslaskelma 30.9.2022


 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi talousarvion toteutuman 1.1.-30.9.2022.
 

Päätös Keskustelun päätyttyä kaupunginjohtaja teki seuraavan muutetun päätösesityksen: Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi talousarvion toteutuman 1.1.-30.9.2022. Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että Oulaisten kaupungille valmistellaan talouden tasapainottamisohjelma (sisältäen mahdolliset yt-menettelyt) ja se tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi 12.12.2022 mennessä.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen.

Merkittiin, että kokous keskeytettiin pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.42-18.51 väliseksi ajaksi.