RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 399
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vahva Oulainen -uudistusohjelma
KHALL § 399
431/00.01.03/2022
Ennakkoarvion mukaan Oulaisten kaupungin talousarvio vuodelle 2022 tulee ylittymään merkittävästi. Talousseurannan 1-10/2022 mukaan alijäämä on 1,6 milj. €. Yksi merkittävimmistä syistä on henkilöstömenojen voimakas kasvu.
Loppuvuoden osalta on tiedossa menoja, joita ei ole huomioitu talousarviossa vuodelle 2022. Näitä ovat mm. Kalajoen metsäpalo, PPSHP:n alijäämän kattaminen ja pelastustoimen varallaolokorvaukset. Lisäksi Oulaisten kaupungin sijoitukset eivät tule tuottamaan talousarvion mukaista tuottoa.
Lokakuun talousseurannan arvion mukaan tilikauden alijäämä voi olla 4,7 milj. €. Tässä tapauksessa taseessa oleva ylijäämä 3,7 milj. € ei riittäisi kattamaan vuoden 2022 syntynyttä alijäämää.
Edellä kuvattu tilanne edellyttää kaupungilta toiminnallisia muutoksia, jotta taloutta saadaan vahvistettua. Uudistustyö tulee tehdä suunnitelmallisesti ja useamman vuoden kestävällä ohjelmalla.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää Vahva Oulainen -uudistusohjelman valmistelun.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää hyväksyä FCG:n tarjouksen (4.800 € alv 0 %) talous- ja toiminta-analyysista, jota tullaan hyödyntämään toimenpideohjelman laatimisessa.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |