RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 402
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sisäinen selvitys konetöiden laskutuksista
KHALL § 402
407/03.01.02/2022
Oulaisten kaupungin teknisen toimen konetöihin liittyvien laskujen oikeellisuuksista on toistuvasti esitetty epäilyksiä. Silloinen tekninen johtaja Markku Ketonen on teetättänyt keväällä 2022 sisäisen selvityksen konetöiden laskuista. Selvityksestä ei löytynyt sellaisia virheitä, jotka aiheuttaisivat jatkoselvityksiä.
Selvityksen yhteydessä on käynyt ilmi, että sisäisiä prosesseja ja ohjeistuksia tulee tarkentaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi työtilauksien kirjallista/sähköistä tallentamista. Toimintamallilla raportointi ja seuranta olisi nykyistä helpompaa ja täsmällisempää. Tekninen toimi valmistelee konetöiden tilauksiin uuden toimintamallin mahdollisimman pian.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee sisäisen selvityksen tiedoksi. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, ettei selvitys anna aihetta jatkotoimenpiteille.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |