Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 355


Liite 1 Hallintosääntö 1.8.2021 päivitys 11 2022

 

Oulaisten kaupungin hallintosäännön päivittäminen

 

KHALL § 355  

483/00.01.01/2022  

 

Soteuudistus astuu voimaan vuoden 2023 alussa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille vaikuttaa laajasti kuntien toimintaan. Tästä johtuen esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava lautakunta joudutaan lakkauttamaan ja päivittämään hallintosääntö.

Oulaisten kaupungille valmistellaan uutta johtamisjärjestelmää, jolloin hallintosääntö tulee uudelleen päätettäväksi. Nyt esitetyssä hallintosäännön päivittämisessä esitetään muutettavaksi ensisijaisesti soteuudistuksesta johtuvat muutokset.


Hallintosääntö tuodaan uudelleen päätettäväksi, kun uuden johtamisjärjelmä on valmis päätöksentekoon vuoden 2023 aikana.
 

Esitys päivitetystä hallintosäännöstä liitteenä.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn hallintosäännön. Hallintosääntö tulee voimaan 1.1.2023.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.