Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oulaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.oulainen.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 277


 

Vanhusneuvoston jäsenen valinta

 

KHALL § 277  

317/00.00.01/2022  

 

Kaupunginhallitus on valinnut 23.8.2021 345 §:ssä vanhusneuvoston toimikauttaan vastaavaksi ajaksi. Vanhusneuvoston jäsenissä on edustettuna ikäihmisiä, eläkeläisjärjestöjä ja vanhusjärjestöjä sekä jäseniä kaupungin eri hallintokunnista. Sihteerinä/kokoonkutsujana on toiminut vanhustyönjohtaja Raija Jauhiainen, joka ei ole enää kaupungin palveluksessa.

Hyvinvointialueen toiminta käynnistyy 1.1.2023 ja samalla perusturvan koko henkilöstö siirtyy uudelle työnantajalle. Tästä syystä vanhusneuvoston kokouksien koollekutsuja, sihteeri ja asioiden valmistelu on järjesteltävä uudelleen.

Vanhusneuvosto on pitänyt kokouksen 16.9.2022, jossa on käyty keskusteluja vanhusneuvoston roolista sote-uudistuksen jälkeen ja Oulaisten kaupungin johtamisjärjestelmän mahdollisista muutoksista. Lisäksi kokouksessa todettiin, että vanhusneuvoston toimintasääntö tulee päivittää ja vanhusneuvoston kokoonpanoa tulee täydentää vuoden 2023 alussa.

Vanhusneuvoston kokouksessa todettiin, että kaupungin isoista muutoksista johtuen vanhusneuvoston kokoukset voidaan toteuttaa väliaikaisjärjestelyillä. Kokouksien koollekutsujana ja sihteerinä voisi toimia kaupunginjohtaja siihen saakka, kunnes uudet johtamisjärjestelmälinjaukset ovat valmistuneet. Vanhusneuvoston voimassa olevan toimintasäännön mukaan kaupunginhallitus valitsee vanhusneuvoston jäsenet ja vanhusneuvosto nimeää viranhaltijajäsenistä sihteerin.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen
 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee vanhusneuvoston jäseneksi Riikka Moilasen.
 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.